linkkejä ja kuvia
Kokoan tänne linkkejä ja vidoita että kuvia. Sisältövaroitus. Nämä jo monella sosiaalisen median kanavalla olleet.. Tosin moni jo poistettu. (järjestelen näitä ajan kanssa myöhemmin paremmin luettavaksi.. )
Tässä livestreemi jossa minua haastatelttiin koskien Dragkids showta.
Dragkidsshow oli tarkoitus järjestää 15.4.2023 Malmitalolla Helsingissä 15.4.2023.
Kun sain tiedon tästä päätin tarttua heti asiaan, kommentoinkin jonnekin facen keskusteluryhmään että menen kuvaamaan kaikki aikuiset ketkä menevät katsomaan tätä esitystä ja KUVAAN HEIDÄT KAIKKI KASVOILTAAN. Onneksi showesittäminen peruutettiin lukuisten somekirjoitusten vuoksi. Itse olin järjestämässä mielenosoitusta koskien tätä tapahtumaa vastaan. Tässä youtube video jossa käyn myös läpi mitä kaikkea olenkaan tässä matkanaikana nähnyt ja kuullut – kelaa kohtaan 41 min niin saat minun puheenvuoroni esille. Kiitos.
Tämän Dragkids-shown jälkeen tajusin että jotain on tehtävä. Yhdistyksemme alku lähti tästä tapahtumasta etenemään. Ja nyt mitä kaikkea olenkaan löytänyt on ollut jäävuorenhuipun alla. Jäävuorensisällä on vaikka ja mitä pahuutta koskien lastemme seksuaalisointia. Tälle on tultava loppu!
!! Annetaan lastemme kasvaa rauhassa !!
Kysymyksemme kuuluu, onko tämän hetkinen sateenkaaripoliitiikka, jota opetetaan jo päiväkodin pienokaisista lähtien alakouluasteisille lapsillemme tarkoituksenmukaista ja mielenterveydelle hyväksi? Lapsen identiteettihän ja oma minäkuva ovat vasta kehittymässä ja kehittyvät koko ajan.
Pyritäänkö kasvavan ja kehittyvän lapsen identiteetin, omaminän sekä kehokuvan kehitystä ohjaamaan tällä nykyisellä seksuaalikasvatuksella pois, perinteisestä nainen ja mies parisuhdeajattelusta eli heteroseksuaalisuudesta? Mielestämme kyllä.
Nyt on vallalla sukupuolten neutralisointimalli. Ei ole enää poikia eikä tyttöjä, vaan henkilöitä, mutta dna kertoo meille ihan toista. Päiväkodissakaan ei saa enää käyttää tyttö- eikä poikasanaa. Eikö tämä sekoita pienen ja vasta kehittymässä olevan lapsen mielen? Uskomme, että kyllä, useamman ainakin.
Tulevaisuudessa tulemme varmasti kohtaamaan lisääntyviä mielenterveydellisiä ongelmia lapsilla ja nuorilla. He eivät tiedä mitä ja keitä he ovat, miehiä, naisia, muunsukupuolisia jne… Nyt on jo tehty Usassa tutkimuksia nuorten itsetuhoisuudesta ja lisääntyvistä itsemurhista aiheeseen liittyen.
Onko oikein, että lainkin edessä alaikäinen, 12-vuotias lapsi saa päättää sukupuolensa ja aloittaa mm. hormonihoidot vanhempiensa saamatta tietää? Onko oikein, että huoltaja ei pääse 12-vuotiaan omakantaan seuraamaan alaikäisen lapsensa terveystietoja?
Meistä ei.
Lapsena osa meistä todellakin tuntee haluavansa olla toista sukupuolta, mutta usein asiaan liittyy muutakin kuin seksuaalisuus esim. haluun leikkiä poikien rajuja leikkejä tvs. Puberteetti tasaa usein tämän tilanteen ja sukupuolta ei monikaan halua vaihtaa tai, jos lapsi on jo aloittanut hormonihoidot, alkaakin katua niitä, mutta silloin onkin jo myöhäistä.
Lapsen tulisi saada olla rauhassa lapsi ja huoltajan rooli kuuluu vanhemmille, ei yhteiskunnalle. Annetaan siis lapsen kasvaa ja kehittyä omaan tahtiin. Kysymykset ja uteliaisuus seksuaalisuuden moninaisia ulottuvuuksia kohtaan heräävät sitten ajallaan nekin. Ei niitä tarvitse tarjota jo 3-vuotiaasta lähtien lapselle, jonka aivotkin kehittyvät aina 25-vuotiaaksi asti.
Woke Up 2024 ry (3360303)-5
toiminnanjohtaja Sari Hämäläinen
Tule jäseneksi: tilinumero hallituksemme puheenjohtajan tili Anita Hämäläinen FI3016002984765592. Saajaksi Anita Hämäläinen wokeup – 30€/vuodessa. Kiitos. Yt. Anita Hämäläisen puolesta Sari ja koko woke up 2024 ry;n tiimi (3360303-5)
” Harvardiin kuuluva lastensairaala on herättänyt raivoa väitettyään, että jotkut vauvat tietävät olevansa transsukupuolisia ”kohdusta lähtien”.
” Tohtori Jay Richards oikeistosta Heritage Foundation -säätiöstä kertoi DailyMail.com-sivustolle: ”Väite, jonka mukaan lapset ”tietävät sukupuoli-identiteettinsä … näennäisesti kohdusta asti” on väite, jolla ei ole tieteellistä tai dataa.”
” Se on yksinkertaisesti käsite, jonka sukupuoliideologit pakottavat lasten toimintaan.”
”Sukupuolidysforiasta kärsivien lasten määrä on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina, mikä on johtanut tehokkaiden murrosikää estävien lääkkeiden käyttöön.”
”Monet lapset saavat sukupuolen vahvistavaa hoitoa yhä nuorempana. Hoito sisältää usein voimakkaita ja elämää muuttavia lääkkeitä, jotka estävät murrosiän ja tärkeiden kehityshormonien vapautumisen. ”
”Tieteellisen tutkimustiedon perusteella seksuaali- tai sukupuoli-identiteettiä ei voida muuttaa eheytyshoitojen kaltaisilla toimenpiteillä. Lisäksi on tutkimusnäyttöä siitä, että eheytyshoidot aiheuttavat pitkäaikaista haittaa sekä kuormitusta kohteena olevan mielenterveydelle. Eheytyshoitojen myötä identiteettiään pohtivat tai identiteettinsä kanssa painiskelevat jäävät ilman asianmukaista tietoa ja tukea, eivätkä voi toteuttaa perusoikeuksiaan. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä edustavien potilas- ja ihmisoikeusjärjestöt saavat vuosittain yhteydenottoja suomalaisilta potilailta, joille on tarjottu tai joita on painostettu eheytyshoitoihin.”
Annetaan lastemme kasvaa rauhassa
Kysymyksemme kuuluu, onko tämän hetkinen sateenkaaripoliitiikka, jota opetetaan jo päiväkodin pienokaisista lähtien alakouluasteisille lapsillemme tarkoituksenmukaista ja mielenterveydelle hyväksi? Lapsen identiteettihän ja oma minäkuva ovat vasta kehittymässä ja kehittyvät koko ajan.
Pyritäänkö kasvavan ja kehittyvän lapsen identiteetin, omaminän sekä kehokuvan kehitystä ohjaamaan tällä nykyisellä seksuaalikasvatuksella pois, perinteisestä nainen ja mies parisuhdeajattelusta eli heteroseksuaalisuudesta? Mielestämme kyllä.
12-vuotiaan asiat eivät kuulu enää vanhemmille! Onko tämä oikein mielestäsi, onko sinulla lapsia?🤔
Tietääkö vanhemmat ”mitä täällä oikeasti tapahtuu?”
Pikku hiljaa tänne hivutetaan ulkomailta mm. lasten dragesiintymisiä (osalle annetaan jopa huumeita). Vaarana lienee se, että lasten tälläinen hyväksikäyttö normalisoidaan! Drag jutut on ”aikuisten leikkejä”, ei lasten.
Tälle on saatava STOP.
Emme voi vanhempina ja isovanhempina tätä hyväksyä. Meiltä tulee KYSYÄ, HYVÄKSYMMEKÖ ME TÄMÄN.
Englanniksi lehdistötiedote
Press Release 25.4.2023
Woke up 2024 ry association has been established.
The Children’s Welfare association Woke up 2024 ry was founded and registered today. The place of residence is Kerava. The association is an association focused on the welfare and protection of children, which provides information and instructions on activities in the best interest of children. It works in cooperation with parents, cities, schools and authorities, as well as in cooperation with other associations promoting the interests of children.
The purpose is to organize e.g. various children’s events, lectures, trips and member meetings. Parents are also provided with a platform for mutual communication and without the exploitation of freedom of speech! The Executive director and founder of Woke up 2024 ry is Sari Hämäläinen from Helsinki. The Board members are Tuija Järvinen from Kuopio and Niklas Inkeroinen.
Contact: executive director Sari Hämäläinen, wokeup2024ry@gmail.com, tel. 044-4551117
Kuulostaako tutulta?
- Varustetaan kirjastot kirjoilla, joiden tarkoitus on totuttaa lapsia pedofiliaan (grooming-ilmiö)
- Järjestetään ‘Drag Queen -satutuokioita’ kirjastoihin
- Edistetään sukupuolen sujuvuus -filosofiaa lapsille
- Esitellään ‘pornolukutaitoa’ kouluissa
- Sisällytetään gay-ajatusmaailmaa opetussuunnitelmaan altistamalla lapsia LGBTQ-ideologiaan
- Esitellään peruuttamattomia sukupuolenvaihdosleikkauksia lapsille
- Otetaan käyttöön yhteisvessat kouluissa
- Otetaan pehmeän linjauksen käyttöön pedofiilien vankilatuomioissa
- Ajetaan seksin laillisuuden ikärajan laskemista (ja suojaikärajaa)
- Vähätellään, jätetään käsittelemättä näkemyksiä ja demonisoidaan huolestuneita vanhempia, jotka uskaltavat puhua asiasta.